Aktivointia ja virikkeitä koirallesi

Tulet tunnin lenkiltä koirasi kanssa ja hetken levättyään nelijalkainen ystäväsi pyytää sinua jälleen leikkiin tai lenkille. Tuttua?

Aktivoinnin tarkoitus on saada koira ajatustyöhön.
Työskentely, ajattelu, ja ymmärtäminen kuluttavat energiaa fyysistä rasitusta paremmin, eikä liikuntaa yksin voida laskea aktivoinniksi. Oikeanlainen aktivointi tarkoittaa motivointia niin, että koira saadaan käyttämään aivojaan erilaisten pulmien ja aisteja stimuloivien tehtävien ratkaisemiseksi.

Aktivointi parantaa koiran elämänlaatua, se on parhaimmillaan koiran mielestä mukavaa, tiimityötä parantavaa yhdessä tekemistä. Älyllisesti motivoivat tehtävät rauhoittavat koiraa ja kehittävät sen keskittymiskykyä. Onnistuminen myös lisää koiran itseluottamusta, joten omistajan kanssa yhdessä uuden opettelu on omiaan kaikissa elämänvaiheissa, mutta eritoten nuorilla ja aremmilla yksilöillä. Jo 20 minuutin tehokas riittävän haastava aktivointi vastaa henkiseltä rasittavuudeltaan kahden tunnin kävelylenkkiä, joten aivopähkinät ovatkin erinomainen valinta sadepäiviin.

Vastapainona aktivoinnille on riittävä levon määrä. Lepo vaikuttaa siihen, miten koira oivaltaa uusia asioita ja osaa ratkaista ongelmia. Väsynyt koira todennäköisesti haluaa tehdä annettuja tehtäviä, mutta väsyneenä tulee huomattavasti helpommin virheitä, ja koira lähtee oikomaan tehtävissä. Riittävä liikunta, aktivointi, ravinto ja lepo oikeissa suhteissa saavat aikaan tasapainoisen, tyytyväisen koiran, joka on myös vähemmän altis purkamaan turhautumistaan epätoivottuun käytökseen.

Aktivointi ja virikkeistäminen?

Miten nämä eroavat toisistaan? Olet saattanut kuulla kouluttajien puhuvan näistä kahdesta asiasta.

Aktivoinnilla viitataan omistajan kanssa yhdessä tekemiseen: kouluttamiseen, leikkimiseen ja muuhun tekemiseen jossa omistaja on mukana.

Virikkeistämisessä taas hyödynnetään koiran lajityypillistä itsenäistä käyttäytymistä, etenkin niin sanottua metsästyskäyttäytymisketjua. Koiralla on lajinomainen tarve toteuttaa synnynnäisiä viettejään. Tätä voidaan purkaa toiminnalla, joka jäljittelee näitä luonnollisia käyttäytymistarpeita, joita ovat esimerkiksi metsästäminen, jäljestäminen ja ruoan etsiminen. Käyttäytymistarpeiden voimakkuus vaihtelee roduittain, mutta jokainen koira sylikoirasta bulldoggiin voi paremmin saadessaan toteuttaa luontaisia vaistojaan.

Metsästyskäyttäytymisketjun eri vaiheita ovat:

  • Etsiminen
  • tuijotus
  • vaaniminen
  • takaa-ajo
  • tarttumispurenta ja tappopurenta.

Lisäksi muita koiran luonnollisia tarpeita ovat mm:
Maastossa liikkuminen, jäljestäminen, sosiaalinen kanssakäyminen, reviirikäyttäytyminen, vahtiminen, syöminen, pureskeleminen ja tutkiminen.

Miten siirtää aktivointi ja virikkeistäminen käytäntöön?

Termeistä huolimatta koirille on tärkeää päästä toteuttamaan koirana olemisen perusasioita, erityisesti virikkeistämistä, mutta parasta on, jos koiralle voi tarjota riittävästi molempia. Virikkeistämisen tulisi muistuttaa mahdollisimman paljon tilanteita, joita esiintyy luonnossa. Koiran eri tarpeita voidaan tyydyttää täsmällisesti näihin tarkoitetuilla tehtävillä.
Tässä muutama esimerkki näistä:

  • Paimentaminen ja jahtaaminen: frisbee, viehejuoksu (ei vain vinttikoiria varten!), pallot ja muut heittolelut.
  • Metsästäminen: verijälki, liinassa metsässä jälkien seuraaminen, namien heittely.
  • Etsiminen: namien piilottaminen vaihdellen korkeutta ja vaikeustasoa, hajutyöskentely, kaivaminen.
  • Pureminen ja kantaminen: puruluut, nahkarukkasella leikittäminen, vetoleikit, posteljoonileikki jossa koira vie tavaroita ihmiseltä toiselle.

Aktivointitapoja: uusien temppujen ja taitojen opetteleminen, tasapainottelu kantojen tai kivien päällä, labyrintti (koiran tulee löytää reitti aidan tai muiden esteiden toiselle puolelle omistajan tai lelun luokse), roikkumaan ripustetut lelut ja luut tarjoavat koiralle myös virkistävää haastetta.

Aktivointiin ovat erinomaisia myös erilaiset tähän tarkoitukseen kehitetyt lelut, joista löytyy eri malleja koirien vaihteleva osaamistaso ja luonnolliset tarpeet huomioon ottaen. Näiden lelujen kanssa koira työskentelee itsenäisesti, ja osa malleista sopii koiran viihdyttämiseen myös sen jäädessä yksin.

Koiran kanssa harrastaminen aktivoi kehoa, mieltä ja viettejä.

Koirakouluissa ravaaminen ei ole nykyään vain kisakentille tähtäävien koiraihmisten harrastus. Kursseihin osallistuvien rotujen kirjo on laajentunut huomattavasti. Kasvanut kurssivalikoima tarjoaa joka koirakon mieltymyksiin sopivia lajeja rauhallisesta hajutyöskentelystä hauskaan rally-tokoon. Myös viehejuoksussa järjestetään yhä useammin joka rodun sprinttitapahtumia, ja monet vinttikoiraradat tarjoavat treenimahdollisuuksia kaiken rotuisille.