Romeon matka katukoirasta kotikoiraksi

Ylemmässä kuvassa Romeolla on ikää 8kk (aloitettiin uusi ruokavalio)

Kuva on otettu 

toukokuussa 2017.

Alemmassa kuvassa Romeolla on ikää 10kk.

 

Kuva on otettu

elokuussa 2017

Muutettuani omaan asuntoon, minulla oli vihdoin tilaisuus hankkia ensimmäinen oma koira. Olin jo päättäny että tahdon adoptoida koiran ulkomailta, ja muutaman viikon selailun jälkeen Autetaan Eläimiä ry:n sivuilta pomppasi vastaan Romeon (alias Dougal) sisko Donna. Laitoin kyselyä Donnasta eteenpäin, mutta Donna oli jo varattu. Seuraavaksi minulle ehdotettiin Romeon toista veljeä Doodleytä, ja päädyin varaamaan hänet. Jäin odottelemaan kotitarkastuskäyntiä. Heti seuraavana päivänä sain kuitenkin soiton samalta yhdistyksen edustajalta. Veljeksien nimet olivat menneet sekaisin, ja myös Doodley oli jo varattuna, mutta toinen veli Dougal olisi vapaana. Minulle tuntemattomasta syystä Dougal oli myös saapunut tuona päivänä Lahteen, ja voisin hakea sen sieltä vaikka heti. Sain seuraavan työpäivän vapaaksi ja lähdimme ystäväni kanssa hakemaan Dougal Lahdesta. Pieni ja arka 7kk koiravauva Dougal sai nimekseen Romeo, ja meidän yhteinen taipaleemme alkoi.

Ensimmäisessä kuvassa Romeo on juuri tullut kotiin

huhtikuussa 2017, ikää 7kk.

 

Toisessa kuvassa Romeo lokakuussa, ikää 1v1kk.

Romeo oli yllättävän hyvässä lihas- ja lihavuuskunnossa jo minulle tullessaan, mutta karva oli sameaa ja olemus hyvin vaisu. Minuun Romeo kiintyi heti samana päivänä, mutta poikaystävääni hän pelkäsi. Kaikki oli Romeolle uutta. Hän oli asustanut vain veljiensä ja siskojensa kanssa, eikä muita koiraystäviä tietääkseni ollut. Romeo pelkäsi muita koiria ja oli hyvin epävarma. Ulkona liikkuminen oli hyvin hankalaa, sillä pelkkä tuulenpuuska sai Romeon kyyristymään maahan. Myös lapsia ja vieraita ihmisiä hän pelkäsi, mutta ei koskaan murissut, uhannut purra tai puolustautua, vaan juoksi karkuun.

Kahden päivän kuluttua Romeo pääsi irti säikähtäessään tuulenpuuskaa. Hihna irtosi kädestäni kun Romeo pinkaisi selkäni takaa pakoon. Loppu hyvin, kaikki hyvin; Romeo löytyi ihan lähettyviltä. Koiranulkoiluttaja oli saanut sen kiinni, luojan kiitos. Olin toivonut itselleni tallikoiraa, jota voin töissä pitää vapaana mukana. Tämä haave tuntui tuolloin hyvin kaukaiselta.

Vaikka kaikki tuontikoirat terveystarkastaa eläinlääkäri Espanjan päässä, päätin viedä Romeon vielä Suomessa tarkistettavaksi. Tässä vaiheessa Romeo oli ollut jo noin kuukauden Suomessa. Otin yhteyttä Eläinklinikka Timanttiin, josta meille tarjottiin eläinlääkärin tarkastusta tai eläinnaturopaatin terveyskartoitusta, jonka pohjalta voidaan tarpeen mukaan varata myös lääkäriaika. Naturopaatin vastaanotolla perehdytään enemmän ravintoon ja hyvinvointiin. Päädyin valitsemaan jälkimmäisen. Romeolla todettiin monia ravitsemuksellisia puutostiloja, ja ruoka jota syötin ei ollut kovin ravinteikasta. Saimme ravintolisiä ja uuden kuivaruoan nimeltä Escapure. Aloitettelimme hiljalleen uuden ruokavalion, jonka avulla Romeo sai myös lisää rohkeutta ja itsevarmuutta. Pääsimme tilanteeseen, jossa Romeo tahtoi vain ja ainoastaan lenkkeillä, juosta ja leikkiä koirakamujen kanssa. Myös vapaanaolo alkoi sujumaan kun luottamusta oli syntynyt.

Valitettavasti Romeo sai tallilta voimakkaan pöpön josta Romeon maha meni aivan sekaisin, ja jouduimme ramppaamaan öisin 4-5 kertaa ulkona. Sanna Jönkkärin (eläinnaturopaatti) ohjeiden avulla maha hiljalleen rauhottui, mutta takapakkia tuli muutaman kerran.Tällä hetkellä ollemme siinä tilanteessa, että maha on ollut jo hyvän aikaa kunnossa. Tallille Romeon voi ottaa mukaan ja luita voi antaa normaalisti. Tästä kiitos kuuluu Sannalle!

Ennen niin aran koiran häntä heiluu nyt joka päivä, hän osaa peruskäskyt ja temput, ja oppii kokoajan lisää! Romeon ryhti ja itsevarmuus on kasvanut ihan silmissä ja karva kiiltää. Tie on ollut pitkä ja kivinen, ja tulee sitä olemaan varmasti myös jatkossa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.
 

Terveisin,

Romeon onnellinen omistaja, Aleksandra Uusitalo

Leirintäkatu 2

33900 Tampere

050 324 7550 (soittoaika ti klo 10 - 17 & to klo 13 - 18)

info@elainklinikkatimantti.com

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon

© 2017 ELÄINKLINIKKA TIMANTTI