Eläinkouluttaja, ongelmakoirakouluttaja
Krista Heinonen

Kouluttajamme Kristan ohjauksessa pääset tutustumaan esimerkiksi hajutyöskentelyyn ja häneltä saat hyviä työkaluja erilaisten koulutusongelmien sekä arjen haasteiden ratkaisuun. Ammattilaisen puoleen kääntyminen on aina hyvä vaihtoehto, enää ei tarvitse kokeilla kaikkea oman tai koirasi kantapään kautta. Koirakaverin kanssa harrastaminen ei aina tarvitse suuria satsauksia, mutta se on hyvin opettavaista ja palkitsevaa.

”Omat ja perheeni koirat ovat aina olleet haastavia rotuja: kaukasiankoiria, amerikanakita sekä metsästyskoirista harmaanorjanhirvikoira ja karjalankarhukoira. Kaukkareille ja akitoille olen menettänyt sydämeni täysin. Itsenäisten ja älykkäiden rotujen kanssa työskentely on antanut paljon kokemusta jota voin hyödyntää asiakkaiden erilaisissa ongelmatilanteissa”

Aikuisiällä Krista päätti toteuttaa unelmansa ja lähti opiskelemaan Helsinkiin Suomen Eläinkoulutuskeskukseen koiran koulutusohjaajaksi.
 

Hän suoritti perusopinnot käyttäytymistieteellisestä kouluttajakoulutuksesta jossa perehdytään eläinten oppimispsykologiaan, eläinten oppimiseen ja kouluttamiseen sekä koirien rotu- ja lajityypilliseen käyttäytymiseen. Krista valmistui eläinkouluttajaksi vuonna 2014 erittäin hyvin tiedoin.

Nälkä kasvoi syödessä, ja seuraavaksi Kristan mielenkiinto suuntautui hajutyöskentelyyn. Tutuksi tulivat hajutyöskentelyn perusteet, hajuerottelu ja -tunnistus sekä etsintätyö ja ilmaisu.

 

Tämän jälkeen Kristaa kiinnosti syventyä koirien käytösongelmien hoitoon ja hän suoritti Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa ongelmakoirakouluttajan syventävät opinnot, joissa perehdytään laajasti nykyaikaisiin tiedekäsityksiin koirien käytöshäiriöiden tyypillisimmistä ilmenemismuodoista ja niiden hoitokeinoista.

 

” Hajutyöskentelyn syventävät opinnot saivat minut tosissaan innostumaan koirien nenän käytöstä ja siitä millainen maailma koirille avautuu tehokkaan hajuaistinsa avulla. Olikin siis mahtavaa kun sain laajentaa osaamistani Nose Work-koulutusohjaajaksi.”

Leirintäkatu 2

33900 Tampere

050 324 7550 (soittoaika ti klo 10 - 17 & to klo 13 - 18)

info@elainklinikkatimantti.com

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon

© 2017 ELÄINKLINIKKA TIMANTTI