KOIRAJUMPPA

Koirajumppa on osa koiran kehonhuoltoa ja sitä on helppo harrastaa myös kotioloissa!
Klinikallamme koirajumppaa opettaa urheilukoirahierojaksi, DOBO-koulutusohjaajaksi ja koiran fysiikkavalmentajaksi kouluttautunut Jenni Kaipainen.

Jumppaamalla koira pystyy venyttämään ja vahvistamaan syviä lihaksia, minkä seurauksena koiran tasapaino, kehonhallinta ja liikkuvuus paranee. Jumppa onkin erityisen tärkeää harrastaville koirille, joiden on hallittava kehonsa hyvin nopeassa vauhdissa. Jumppa toimii harrastaville ja myös kotikoirille palauttavana ja vammoja ennaltaehkäisevänä harjoittelumuotona. Koirajumppa sopii myös kasvaville pennuille lihaksiston vahvistamiseen ja sitä kautta kasvun tukemiseen. Jumppaamalla voidaan myös tukea lihaksiston palautumista pitkän levon tai kuntoutumisjakson jälkeen, esim. traumojen tai leikkausten jälkihoidossa.

Lisäksi liikkeiden opettelu omistajan kanssa parantaa koirakon keskinäistä suhdetta. Hyvä kehonhallinta ja onnistumiset treeneissä myös lisäävät epävarman koiran itseluottamusta.

Koirajumppa sopii hyvin:

  • harrastekoirille kehonhallinnan ja lihaksiston kehittämiseen, sekä kehon liikkuvuuden lisäämiseen
  • kotikoirille hyvän lihaskunnon ylläpitämiseen
  • kaikille koirille syvien lihasten vahvistamiseen ja siten traumojen (esim. liukastumisten aiheuttamien nivelvaurioiden) ennaltaehkäisyyn
  • kasvuikäisille pennuille lihaksiston kehittämiseen ja siten optimaalisen kasvun tukemiseen
  • kuntoutumisjaksoilla (esim. traumojen tai leikkausten jälkeisen lepojakson) jälkeiseen lihaksiston palauttamiseen
  • koiran ja omistajan välisen suhteen parantamiseen ja koiran aktivoimiseen
Koira tasapainottelee

Nettiajanvaraus

Saat varatusta ajasta vahvistusviestin sähköpostiisi.

Sähköposti

Voit varata ajan myös sähköpostitse: info@elainklinikkatimantti.com

Puhelin

050 324 7550 Asiakaspalvelu avoinna: TI 12-17 ja TO 13-18 Muina aikoina hoidamme vastaanottoja.

PALVELUT JA HINNASTO

Jumppatreenissä läpikäydään yksilöllisen tarpeen mukaan erilaisia harjoitteita.
Harjoitteissa käytetään apuna mm. tasapainotyynyjä ja erilaisia koiralle opetettavia liikkeitä.
Omistaja saa vastaanottokäynniltä mukaan kirjalliset ohjeet jumppatreenien toteutukseen kotioloissa.

Ensikäynti 45min 69€
Ensikäynnillä läpikäydään koirajumpan perusteet sekä yksilölliset harjoitteet, joita koiran kanssa voidaan toteuttaa säännöllisesti kotioloissa.

Jatkokäynti 30min 48€
Jatkokäynneillä seurataan kotitreenin tuloksia ja tarvittaessa opetellaan lisää eri menetelmiä kotijumpassa hyödynnettäväksi.

Hinnat ovat voimassa 1.9.2024 alkaen toistaiseksi. Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin.

VARAA AIKA

Valitse teille sopiva palvelu. Ajan voit varata puhelimitse, sähköpostitse tai alla olevalla nettiajanvarauksella.

Täytä ESITIETOLOMAKE

Täytä ESITIETOLOMAKE ajanvarauksen jälkeen, jotta voimme tarjota parasta mahdollista palvelua lemmikillesi.

KOIRAN MANIPULATIIVISEEN HOITOON VALMISTAUTUMINEN

Tästä voit lukea miten koiran kanssa toimitaan ennen ja jälkeen jumppatreenin

 


PERUUTUSEHDOT

Peruuttamattomat ajat veloitetaan täysimääräisenä.

  • Jos perut varauksen viimeistään 24h ennen varaamaasi aikaa, voit tehdä sen sähköpostitse, soittamalla tai Avoinna24-palvelussa ja palvelua ei veloiteta.
  • Jos perut varauksen myöhemmin kuin 24h ennen varaamaasi aikaa, voit tehdä sen ainoastaan sähköpostitse tai puhelimitse ja Sinun tulee maksaa 50 % palvelun hinnasta.
  • Mikäli et peru varausta lainkaan, Sinun tulee maksaa koko palvelun hinta.

Hinnat sisältävät alv. Hinnat ovat toistaiseksi voimassa ja pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.