Kesä tuo turkinhoitoon omat haasteensa
Kesä on koiralle parhaimmillaan vehreässä luonnossa temmeltämistä, uintireissuja ja hauskoja harrastuksia. Mutta mitä tehdä silloin kun paksuturkkinen koira läkähtyy kesken lenkin tai kun turkki on vielä kaksi päivää uintireissun jälkeenkin märkä? Kesän kuumuus ja kosteus aiheuttavat turkin- sekä ihonhoidollisesti monia haasteita, joihin ratkaisut ovat hyvin yksilöllisiä.
Koiran turkin tehtävänä on suojata koiraa ulkoisilta ärsykkeiltä. Turkki suojaa koiraa kylmältä ja kosteudelta, mutta myös esimerkiksi hyönteisten puremilta ja auringon polttamilta. Turkin laatu ja toimivuus on hyvin yksilökohtaista ja riippuu koiran rodusta, ravitsemuksesta, iästä ja terveydentilasta. Terve ja suojaava turkki on puhdas, takuton ja ilmava.
Voiko koiran turkin leikata kesäksi lyhyeksi?
Trimmattavien rotujen turkinhoitoon saa yleensä hyvät vinkit rodun kasvattajilta. Trimmauksen tarkoituksena on ylläpitää turkin ja ihon terveyttä, esimerkiksi poistamalla kuiva ja kuollut karva, jotta uusi karva pääsee kasvamaan sen tilalle. Turkin trimmaamisella edistetään koiran terveyttä sekä voidaan muotoilla turkki rodunomaisen näköiseksi tai helppohoitoisemmaksi.
Kesäkuumilla päänvaivaa aiheuttavat eniten sellaiset rodut, joita ei tavallisesti trimmata ja joilla on tiheä kaksikerroksinen karvapeite. Osa koirista hoitaa keväällä aluskarvan keventämisen hyvin tehokkaasti itsekin niin, että osansa saavat omistajan sohvat, matot, autonpenkit, kuin itse omistajakin. Pohjavillan irtoamista voi edistää säännöllisellä harjauksella, jolloin irtokarva ei jää turkkiin muodostamaan takkuja ja iho ei jää hautumaan turkin alle. Trimmaamoissa apuna käytetään usein myös tehokkaita föönejä, joilla pohjavillaa voidaan puhaltaa irti.
Joskus pelkkä pohjavillan ja kuolleen karvan poistaminen helpottaa koiran oloa riittävästi, jolloin turkki ei ole kesälläkään hidaste vaan suoja aurinkoa ja hyönteisiä vastaan. Aina näin ei kuitenkaan ole ja raskas turkki saattaa aiheuttaa koiralle terveysongelmia. Turkin ajeleminen koneella lyhyeksi herättää paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Turkin koneajelu saattaa aiheuttaa sen, että karva kasvaa pehmeämpänä ja huonolaatuisempana takaisin, jolloin turkki voi menettää luontaista kykyään suojautua ympäristön olosuhteilta. Joillain koirilla turkki on kuitenkin jo valmiiksi hyvin pehmeä ja takkuuntuva, esimerkiksi iän tai hormonaalisten syiden seurauksena, jolloin koneajelu ei merkittävästi huononna turkin laatua. Sisäkoirilla ei myöskään ole samanlaista tarvetta suojautua ympäristötekijöitä vastaan, kuin ulkotarhoissa elävillä koirilla ja tällöin koneajelu voi olla hyvinkin perusteltua kesän helteitä vastaan. Kesän vitsauksena ovat myös kostealle ja lämpimälle iholle herkästi kehittyvät ihotulehdukset eli ”hotspotit”. Jos koiran elämään kuuluvat useat uimareissut eikä iho karvan alla pääse kuivumaan tarpeeksi nopeasti, on turkin lyhentämistä syytä harkita.
Tärkeintä on, että turkkia hoidetaan terveyslähtöisesti ja koiran yksilölliset ympäristö- ja terveystekijät huomioiden.
Koirasi turkki kertoo paljon sen yleisterveydestä
Tärkeintä on, että turkkia hoidetaan terveyslähtöisesti ja koiran yksilölliset ympäristö- ja terveystekijät huomioiden. Jokainen omistaja tuntee koiransa tilanteen parhaiten, ja neuvoja voi kysyä esimerkiksi trimmaajilta ja eläinlääkäreiltä. Koiran turkin terveys kertoo paljon koiran kokonaisterveydestä, joten koira kesäkuntoon-projektissa on jokaisen koiran kohdalla huolehdittava ensin perusasiat kuntoon. Ravitsemus on kaikkien eläinten terveyden perusta ja ruoasta on saatava riittävästi eri ravintoaineita, jotta keho pystyy kohtaamaan ympäristön aiheuttamat rasitteet. Laadukkailla raaka-aineilla päästään jo pitkälle ja ravintoa voi yksilökohtaisesti täydentää ravintolisillä.
Erityisesti ihon ja turkin terveyteen vaikuttavat ravintoaineet ovat sinkki ja omega-3 rasvahapot, joita ei teollisista ruuista löydy tarpeeksi. Tehokkaana, hyvin imeytyvänä omega-3 rasvahappolähteenä koirille toimii hyvälaatuinen kalaöljy. Kuumina kesäpäivinä on myös erityisen tärkeää huolehtia että koiralla on aina raikasta vettä saatavilla ja mahdollisuus päästä varjoon lepäämään. Lyhytkään turkki ei estä lämpöhalvauksen syntymistä, joten ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä kannattaa opetella tunnistamaan oireet ajoissa. Huolellisella valmistautumisella tarjoamme koirillemme turvallisen, hauskan ja toiminnan täyteisen kesän!